torstai 28. kesäkuuta 2012

Nyt sainkin vihdoin tehtyä tälläsen helmikruunun kaverilleni. Ei ollutkaan niin vaikea mitä olin odottanut vaan itseasiassa aika helppo. Ei tarvinnut muuta kuin pihdit, leikkurit, rautalankaa ja helmiä niin syntyi upea pieni helmikruunu johon olen erittäin tyytyväinen! Varsinkin kun ensimmäistä kertaa tälläisen tein enkä tälläisiä odottanut tekevänikään. 

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Joo Tänään olis tullu vähän kuvattua noita mun tekemiä koruja, mutta ei oikeen onnistunut, koska kamerasta oli akku loppu ja laturia ei tietenkään löytynyt mistään. Me kaikki kolme (siis minä, äiti ja Reijo) oltiin kaikki sitä mieltä, että sen pitäisi olla minun huoneessani. Me etsittiin sitten kaikki paikat läpi ja ei löytynyt. Sitten Reijo kävi vielä vilkaisemassa huoneessani ja huomasi yhden ruskean korulaatikkoni sängyn alla ja kysyi, että mitä siellä on. Sanoin, että koruja ja sitten Reijo huomasi yhden isomman laatikon, jossa on pyörät ja kysyi mitä siellä on jolloin muistin, että kaikki johtoni yms ovat yleensä siellä ja sieltähän se laturi löytyikin. ;)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

No nytpä olen sitten päättäny aloittaa pitämään korublogia. Tuli korukurssilla käytyä tuossa yksi tammikuu ja on jo paljon koruja tultu tehtyä. ;) Tällä hetkellä pulaa on vähän sellasista suuremmista yksityis kohdista, jotka ovat ns. ''päähelmiä'' koruissa (enimmäkseen siis kaulakoruissa). Onneksi niitäkin tulee pian paljon lisää.